perjantai 17. lokakuuta 2014

Studentmössan

Tjenare!

Tiistaina oli jännä päivä. Kokeiltiin iltapäivällä ylioppilaslakkeja! Kaikki oli ihan älyttömän innoissaan, minä mukaanluettuna. Ensin kuunneltiin esittelyt erilaisista lakkivaihtoehdoista, sitten sovitettiin erikokoisia lakkeja löytääksemme oman kokomme. Lopuksi tehtiin netissä tilaus: valittiin mitä kaikkea lakkiin halutaan. Ruotsissa ylioppilaslakki ei ole kaikilla samanlainen niin kuin Suomessa. Lakissa lukee perinteisesti oma nimi sekä linja, keskellä on oman linjan värinen timantti ja ylhäällä menee samanvärinen viiva. Tekstiä voi olla myös lakin takana, sisäosassa tai jopa lipan alapuolella! Kaikki suunnittelee persoonallisen lakkinsa ja se on musta tosi kivaa! Mitä laadukkaampi ja mitä enemmän kaikkea lakissa on, sitä kalliimmaksi se tulee. Mulla tuli jonkin verran, mut ajattelen nyt vaan että YOLO, ei rahalla niin väliä jos sen sijaan saa ihania muistoja! :-)

Lakin kanssa voi tilata samalla abihuppareiden tyylisiä vaatteita, joissa lukee student, mutta aika harva ostaa niitä. Täällä ei siis ole samaa perinnettä kuin Suomessa, että kaikkien koulujen abit suunnittelevat itselleen oman logon ja teettävät hupparit ja verkkarit niillä koristeltuina.


Illalla oli ensimmäinen koulun konsertti, jossa esiinnyin sekä kamarikuoron että tyttökuoron kanssa. Mulla oli aiemmin päivällä ollut sekä laulu- että bänditunti, joten flunssan jäljiltä ääni alkoi väsyä ja loppujen lopuksi yskin illalla veren maku suussa. Tää oli siis mun eka konsertti Folkungassa ja lauloin biisit varmaan huonommin kuin koskaan. Mutta ei se mitään, vedän paremmin ensi kerralla kun perhekin ehtii tulla katsomaan. :-)

Nyt oon siis taas vähän huonommassa kunnossa, yskittää ihan hirveesti koko ajan. Tää viikko on ollut tähän mennessä raskain, odotan jo innolla tulevaa syyslomaa! Luvassa on toiminnantäyteinen viikonloppu ja sitten vielä ensi viikko jäljellä ennen lomaa... Katsotaan miten jaksan!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Waau jos laulat jossain niinku et esiinnyt jossaki ni voisko sitä joku videoida ja sit laittaa tänne?! :)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt jo kolmas kerta ku yritän, toivottavast ei nyt tuu kolmee samaa kommenttia! :D mut seuraavaks ku laulat josain ni voisko joku videoida ja sit laittaisit tänne? :)

Petra kirjoitti...

Haha tais tulla nyt kaks kertaa!

Joo voin yrittää! Tosta ekastakin konsertista on kyllä videoo mut en tiiä miten saisin sen tänne laitettua. Yritän ratkasta jotenkin! :-D Kiva kuulla että jotain kiinnostaa nähdä :-)

Ella kirjoitti...

Mun on pitäny monta kertaa kommentoida mut en oo jotenki saanu aikaseks :D mut siis! Ihan sika siistii et oot Ruotsis vaihdos ja tää blogi on just kiva, ootan aina sun uusii postauksii :-D toivottavasti sul on huippukiva vuosi siellä:)

Petra kirjoitti...

Voi miten kiva kuulla! :-) Kiitos Ella!

Anonyymi kirjoitti...

pääsetkö siis valmistumaan ihan virallisesti ruotsin lukiosta? :)

Petra kirjoitti...

En siitä "virallisuudesta" tiedä mutta kyllä mä näiden kanssa valmistun! ;-)